tiistai 20. lokakuuta 2009

Haapsalun nähtävyydet ja tekemistä

Haapsalu on Viron länsirannikolla sijaitseva merenrantakaupunki, jonka lämpimät kesät houkuttelevat ulkomaisia vierailijoita kylpemään upeilla hiekkarannoilla. Haapsalu, Tsaarin hovin historiallinen lomanviettopaikka Pohjoismaiden Venetsiana tunnettu Haapsalu sai kaupunkioikeudet vuonna 1279 ja on yksi Viron vanhempia ja arvokkaampia kaupunkeja. Kaupungin nimestä kertoo tunnetuin taru, että Haapsalun nimi tarkoittaa virolaisten pyhää haapalehtoa.




Kaupunkioikeudet v. 1279, ensimmäinen mutakylpylä v. 1825
Sijainti: Rannikolla 100 km Tallinnasta länteen, bussimatka n. 1 h 50 min
Asukkaita Haapsalussa on noin 15 000

Kolmelta suunnalta meren ympäröimä Haapsalun kaupunki on kerännyt suosiota ennen kaikkea turvallisena lomailukaupunkina ja myöskin terveyden edistämisen mekkana Virossa.



Haapsalun lahti lämpenee mataluutensa vuoksi kesäisin nopeammin kuin muut Viron rannikkovedet, meriveden keskilämpötila on kesäisin +21 astetta. Haapsalua pidetään Viron kaikkein aurinkoisimpana kylpyläkaupunkina.





Ensimmäiset mutakylpyjä tarjoavat hoitolat perustettiin vuosina 1825 ja 1845 ja hiljainen pikkukaupunki kehittyi nopeasti suosituksi kylpyläkaupungiksi. Tiedot merimudan hoitavasta vaikutuksesta tulivat pian myös Pietarin seurapiirien tietoon ja Haapsalusta tuli sikäläisen hovin suosima lomailupaikka. Mutahoidoissa käytetään edelleen Haapsalunlahden merimutaa. Haapsalun tervehdyttävän mudan uskotaan sisältävän parantavia aineita, ja näin ollen mutahoidon perinne jatkuu edelleen kaupungin korkeatasoisissa Spa- kylpylöissä.

Haapsalussa lomailivat, kylpivät ja nauttivat kuninkaallista hiljaiseloa Venäjän tsaarit Pietari I, Aleksanteri I, Aleksanteri II, Aleksanteri III ja Nikolai II. Kaupungin silloisesta modernista loistokaudesta muistuttavat nykyäänkin merenlahtea kiertävä kävelytie Promenadi sekä sen varrella sijaitseva puupitsinen juhlasali Kuursaal.



Haapsalun Tagalaht-salmen rannalla sijaitseva Promenadi yhdessä Aafrika-uimarannan kanssa olivat 1900-luvulla Viron kesäelämän keskipisteenä. Viron uudelleen itsenäistyttyä lomailivat kaupungissa sekä Viron poliitikot että heidän vieraansa Ruotsista, Suomesta ja Saksasta.

Nykyaika, kylpylät ja ulkoilu



Haapsalussa on nuorison ja kuntoilijoiden suosima uimahalli Veekeskus. Hallissa lapset pääsevät riemukkaasti laskemaan punaisesta vesiputkesta. Veekeskuksessa on lisäksi mm poreallas, höyrysauna ja lapsille oma matala allas. Haapsalussa kylpylät tarjoavat erilaisia hoitoja, ja hierontapalveluja.

Pyöräillen Haapsalussa

Haapsalun huoneistoon kuuluu autotalli, talon kellarikerroksessa. Autotallissa on käytettävissä 3 aikuisten polkupyörää, 2 lasten pyörää. Muutama kypäräkin löytyy.



Huoneiston osoite; Öhtu kallas, on kaupungin rantaa kiertävä kävelytie, mitä pitkin on turvallista aloittaa pyöräily vaikkapa 1,5 km päähän Fra Maren hiekkaiselle uimarannalle. Kesällä rannan kioski on auki pik-nik virvokketten ostamiseksi. Ja ainahan voi piipahtaa itse hotelliin vaikka päivälliselle. Fra Mare hotellin yläkerrassa oma nuorisomme käy pelaamassa biljardia. Pelikolikot voi ostaa hotellin aulasta.

Haapsalun kaunis maisema mutkittelevine rantaviivoineen, dyyneineen ja katajikkoineen houkuttelee leppoiseen kävelyyn luonnossa. Lomallasi voit nauttia ulkoilusta, meri-ilmasta ja kaupungin romanttisesta tunnelmasta ympäri vuoden. Luontopolut ja lintujen tarkkailu kiinnostavat luonnonystäviä. Afrikarannasta löytyy mm komea lintutorni.



Kaupunkilomalla on elämys on poiketa pienellä torilla, museoissa ja gallerioissa. Kujat ja kadut noudattelevat keskiaikaista asemakaavaa ja päättyvät usein meren rantaan. Tuliaisiksi Haapsaluusta voi ostaa kauniita neuleita, löytöjä pikkuputiikeista tai torilta. Kävelyllä voi piipahtaa leivoskahvilla pääkadun varrella “Kahvila Rondossa ”. Ja rantabulevardilla lepohetki Tsaikovskin penkillä merimaisemaa ihaillen... Haapsalu maistuu lomalta.




Kaupungin keskustan vanhassa osassa kohoavat vaikuttavat Piispanlinnan rauniot 1200-luvulta.Kaupunki on muodostunut piispanlinnan ympärille. Linnapihalla kaupunkilaiset juhliivat kokon äärellä Juhannusta,Jaania ja elokuussa Augusti Blues festivaalien pääkonsertit pidetään linnanpihalla. Euroviisujen voittovuonna yhtyeemme Lordi esiityi Haapsalun linnassa, juuri oikeanlaisessa ympäristössä pukuihinsa nähden. Keskikesällä tiettynä viikonloppuna kaupunki täyttyy vanhoista ja uusistakin Amerikan loistoautoista, mitä kaikkia nähdään harvoin ajossa, samassa paikassa. Ympäri Eurooppaa Amerikan menopelien harrastajat kokoontuvat täällä American Car Shown merkeissä.




Nähtävyyksiä: - klikkaa web osoitetta,
http://www.supertravelnet.com/maps/?country=155_5089_7&language=26&serv_no=1&serv_str=1

Haapsalun tuomiokirkko, Piispanlinna on nähtävyys paitsi ulkomuotonsa, myös surullisen legendansa tähden. Tarinan mukaan kirkon seinään on satoja vuosia sitten muurattu elävältä nuori nainen, jonka haamu ilmestyy kirkon ikkunaan elokuussa täyden kuun aikaan. Valkoisen daamin legendasta on vuosikymmenien varrella kerrottu ja kirjoitettu erilaisia tarinoita. Tunnetuin niistä on taru köyhästä maalaisneidosta, joka suuren rakkautensa vuoksi piilottautuu kuoropojaksi naamioituneena Haapsalun linnaan. Valitettavasti on hänen rakastetullaan myös kilpailija, paikallisen hallitsijan poika, joka saa petoksen selville ja sokean mustasukkaisuuden vuoksi käskee muurata neidon elävänä linnan muuriin. Ikuisen rakkauden merkkinä ilmestyy neito joka elokuun täysikuuöinä kirkon kappelin ikkunaan.



Piispanlinnan ympyränmuotoisen muurin pituus oli 803 metriä. Linna räjäytettiin aikanaan, jotta estettäisiin sen käyttö linnoituksena. Osa linnasta on nykypäivänä restauroitu. Linnassa kannattaa vierailla senkin vuoksi, että alueella järjestetään usein konsertteja, teatteriesityksiä sekä muita tapahtumia. Haapsalun linna - kaupungin alkuperäinen kulttuurin kehto, jossa nykyäänkin järjestetään paljon erilaisia kulttuuritapahtumia kuten konsertteja, teatteriesityksiä, öisiä elokuvanäytöksiä, festivaaleja, jopa urheilutapahtumia.
Hylätty neuvostoarmeijan lentokenttä - Kiltsissä on tyhjillään olevia kiitoratoja ja parakkeja sulassa sovussa barokkityylisten kartanoiden raunioiden kanssa.

Läänemaan museo (entinen raatihuone vuodelta 1775), säveltäjä Cyrillus Kreegin kotimuseo ja taiteilija Ants Laikmaan talomuseo (www.muuseum.haapsalu.ee).
• Piispanlinna (1200-1500-l.), museo ja tuomiokirkko, joka on Baltian suurin yksilaivainen kirkko. Linnoituksen vahtitornista hyvät näkymät yli kaupungin (torni avoinna kesäisin).



Viron rautatiemuseo rautatieasemalla (www.jaam.ee).Haapsalun kuuluisa rautatieasema valmistui vuonna 1906. Rautatieasema on kuuluisa erityisen pitkästä katetusta asemalaiturista. Rautatieasemalla on nykyään mielenkiintoinen rautatiemuseo. Rakennus koostuu neljästä osasta: matkustajainhuone, keisarin paviljonki, niitä yhdistävä katos ja 216-metrinen suojattu asemalaituri. Haapsalun rautatieasema on kaupungin omaperäisimpiä rakennuksia.

• Tietoliikennemuseo (www.sidemuuseum.ee).
Rantaruotsalaisten museo; 1200-luvulta II maailmansotaan saakka Viron länsirannikolla asui runsaasti ruotsalaisia.
• Kulttuuritalo ja kaupungingalleria.
Kuursaal vuodeltalta 1898, rannalla sijaitsevia juhlasaleja oli melkein kaikissa lomakaupungeissa, mutta Haapsalun Kuursaali on ainut alkuperäisenä säilynyt puupitsinen juhlasali Virossa. Salin entisöinti aloitettiin vuonna 1995 ja kaksi vuotta myöhemmin avasi se kesäkahvilana ovensa. Tsaikovskin soivassa penkissä voi istahtaa kahvihetken jälkeen.

LOMA JA TSAIKOVSKIN PENKKI


Kaupungin yksi tunnetuimmista lomailijoista oli säveltäjä Pjotr Tšaikovski, jonka tiedetään myös säveltäneen täälläkin. Tagalahden rannan kävelytie eli Promenaadi on ollut suosittu matkailijoiden piirissä kautta aikojen.
• Useita kirkkoja, mm. Jaanin kirkko 1500-luvulta ja Aleksander Nevskille omistettu ortodoksikirkko.
. Ilon Wiklundin näyttly. Kylpyläkaupungista on ammentanut inspiraatiota myös lastenkirjojen kuvittaja Ilon Wikland, joka vietti lapsuutensa Haapsalussa. Ruotsinvirolaisen Wiklandin tunnetuimmat työt elähdyttävät Astrid Lindgrenin kirjoja - kuvittaja on itse asiassa paljastanut ajatelleensa Haapsalun piispanlinnaa tehdessään Ronja Ryövärintyttären kuvitustyötä.

Lauttayhteydet saariin ( myös oma artikkeli tekeillä)

Haapsalussa huviveneilijöitä odottaa hyvin varustettu vierasvenesatama.
http://www.balticyachting.com/index.php?option=com_content&task=view&id=79&Itemid=48&lang=fi

Haapsalun Rohukylän satamasta pääsee lautalla Hiidenmaalle, ja edelleen Saarenmaalle Tiigiin. Voit valita päivän tutustumiskohteeksi myös rauhallisen ja pyöräilijöiden suosiman
Vormsin saaren, minne pääsee lautalla Rohukylän satamasta.

----------------------------







Vuokra; 400 euroa / viikko

Haapsalussa on vapaita viikkoja ensi kesänä !. Ota yhteyttä sähköpostitse e.mail; carinas.home@hotmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro toiveestasi